Lapsiystävällinen kunta

UNICEF toivomuskaivo-kilpailu

Hämeenlinna oli vuoden 2012 ajan UNICEFin kumppanuuskaupunki. Huhtikuussa alkanut valtakunnallinen Jano-kampanja näkyi monipuolisesti kaupungilla. Vuosittain puhtaan veden puutteeseen kuolee enemmän ihmisiä kuin sodissa ja katastrofeissa. Toistaiseksi UNICEFin työn tuloksena 1,8 miljardia ihmistä enemmän saa päivittäin puhdasta vettä kuin vuonna 1990.

Työtä on silti syytä jatkaa ja aihe kampanjalle onkin erittäin merkittävä. Jo yhdellä eurolla yksi kehitysmaan lapsi saa puhdasta vettä 40 päiväksi.

Lammin toivomuskaivo voitti äänestyksen, ääniä 127

Hämeenlinnalaislapset rakensivat kevään aikana varhaiskasvatuskeskuksissa toivomuskaivoja, joista alla kuvat ja esittely kaivon tekemisestä. Kuka tahansa saattoi äänestää suosikkikaivoaan  18.4 – 30.4.2012 ja kaikkiaan 682 henkilöä äänesti toivomuskaivoa.

Voittajakaivoksi selviytyi kaivo numero 4 eli Lammin päiväkodin toivomuskaivo (127 ääntä). Toiseksi eniten ääniä sai kaivo 8 eli Tuuloksen päiväkodin toivomuskaivo (99 ääntä) ja kolmanneksi eniten ääniä sai kaivo numero 1 eli Hattelmalan varhaiskasvatuskeskuksen toivomuskaivo (93 ääntä). Kaikki toivomuskaivot saivat ääniä.

Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin UNICEF-tuotteita. Voittajille ilmoitettiin voitosta henkilökohtaisesti.

Voittajakaivo tuodaan torille 8.5 markkinapäivänä klo 10 ja paikalle tulee myös toivomuskaivon tekijälapsia Lammilta. Kaivoon voi heittää lantteja, jotka menevät UNICEFin hyväksi ja samalla tietysti toivoa. Myös Hämeenlinnan päättäjät kutsutaan torille kyseisenä päivänä kantamaan kortensa kekoon lipaskerääjinä.

Kampanja jatkuu

UNICEF-keräys jatkuu koko kuluvan vuoden 2012. Voit lahjoittaa tilille, osallistua tapahtumiin tai ostaa UNICEF-tuotteita. UNICEFin toivomuskaivot Hämeenlinnassa:

NUMERO 1

Numero 1

Hattelmalan päiväkodin toivomuskaivo

“Kaivo nimeltään Prinsessakaivo ja se on tehty kahden ryhmän yhteistyönä. Projektissa on ollut mukana 6 viskarityttöä, 5-6 -vuotiaita ja molemmista ryhmistä kaksi aikuista.”

NUMERO 2

Numero 2

Hirsimäen päiväkodin toivomuskaivo

“Kaivo-projekti sopi hyvin päiväkodin Vihreä Lippu hankkeeseen, jossa koko kevään teemana on vesi.”

 

NUMERO 3

Numero 3

Kaivokadun päiväkodin toivomuskaivo

“Sisarusryhmä Valkovuokot ovat rakentaneet Unicef-teemaan liittyvän toivomuskaivon. Olemme ryhmässämme käsitelleet Unicef-teemaa eri tavoin kevään aikana.”

NUMERO 4 ÄÄNESTYKSEN VOITTAJAKAIVO

eka

Lammin päiväkodin toivomuskaivo

“Lammin päiväkodilla on ahkeroitu toivomuslähteen rakentamiseksi koko talon voimin. Sisarusryhmäläiset keräsivät ja maalasivat maitopurkkeja. Tämän jälkeen rakennuspuuhiin pääsivät esikoululaisryhmät.”

NUMERO 5

Numero 5

Nummen päiväkodin toivomuskaivo

Tuittusten ryhmä on integroitu ryhmä, jossa  on viisitoista lasta, 3-6 vuotiaita.

“Kaivon teko aloitettiin juomalla 44 litraa maitoa. Tölkit tulivat juotua vajaassa viikossa.”

NUMERO 6

Numero 6

Ojoisten päiväkodin toivomuskaivo

“Projektiin osallistuivat Supikkaiden eskariryhmästä 9 esikoululaista. Kaikki osallistuivat!!! Eipä paljon aikuisen apua kaipailtu niin omatoimisia ja pystyviä nämä olivat.”

NUMERO 7

Numero 7

Rengon päiväkodin toivomuskaivo

“Lapset saivat jokainen suunnitella ja piirtää sellaisen toivomuskaivon kuin halusivat. Lähtökohtana kaivon suunnittelussa oli kierrätys- ja luonnonmateriaalien käyttö, muuten vain mielikuvitus oli rajana.”

NUMERO 8

Numero 8

Tuuloksen päiväkodin toivomuskaivo

“Materiaaleina käytetty mm. sanomalehteä, liisteriä ja pajua.”

NUMERO 9

Numero 9

Jukolan päiväkodin toivomuskaivo

“Kaivoa oli tekemässä koko Jukolan päiväkodin väki. 3-5-vuotiaat Taivaanmurut suunnittelivat yhdessä kaivon ja tekivät alkuvalmistelut. Lapset halusivat tehdä kaksi kaivoa. Kaivot maalattiin yhdessä pienten alle 3-vuotiaiden Untuvaisten kanssa.”

NUMERO 10

Numero 10

Ruununmyllyn päiväkodin toivomuskaivo

“Kaivo sai nimekseen Linnan kaivo.
Kaivoa työstettiin pienten 1-3- vuotiaiden ryhmässä sekä 3-5- vuotiaiden lasten ryhmässä.” Lue lisää kaivon tekemisestä.