18–29 -vuotiaat

N.A.U.T.I. Nuorten aikuisten uusien tuttavuuksien ilta

Syksyllä 2011 kaksi kaveria halusi uusia ystäviä itselleen ja päättivät perustaa N.A.U.T.I. –Nuorten aikuisten uusien tuttavuuksien ilta ryhmän, joka nykyisin tunnetaan nimeltä N.A.U.T.I. Ryhmän tavoitteena on koota yhteen 18-35 -vuotiaita nuoria aikuisia, saada uusia ystäviä ja kehitellä yhdessä ryhmäläisten kanssa vaihtoehtoista toimintaa normaalille baari-illalle.  Nyt toukokuussa 2013 facebook:n N.A.U.T.I. ryhmässä on 73 osallistujaa, joista tapaamisiin on osallistunut aina 3-15 N.A.U.T.I.:jaa ohjelmasta riippuen.

Kuluneisiin kahteen vuoteen on mahtunut paljon monipuolista yhteistä toimintaa. On ollut kokkisotaa, lautapeli-iltaa, yhteislenkkiä, grillailua, pulkallalaskua, avantouintia, tyttöjen iltapäivää ja tietokilpailuja. Listasta voisi tehdä miten pitkän. Tavoitteena on pitää hauskaa yhdessä ja edullisesti.

Ensimmäistä kertaa ryhmään tuleminen on moniakin jännittäny, vaan loppujen lopuksi ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä, että ovat lähteneet mukaan. Ryhmän kautta moni on löytänyt uusia ystäviä itselleen sekä mielekästä vapaa-aikaa.

Sini Sairanen
N.A.U.T.I. ryhmän toinen perustaja

Huom! Tällä hetkellä ryhmä ei ole toiminnassa. Mikäli löytyy halukkuutta toiminnan uudelleen käynnistämiseen, ota yhteys osallisuuskoordinaattori Mervi Hiltuseen puh. 040 500 5887 tai mervi.hiltunen(a)hameenlinna.fi